Mitä on terve itsekkyys?

Suvaitsevaisuuden äänitorvi Helsingin Sanomat kirjoitti 24.9.2016:

“Isänmaanrakkaus kaventuu itsekkyydeksi

Nykyisin näyttää siltä, että suomalaisten ihmisoikeuksille annetaan suurempi painoarvo kuin muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksille, kirjoittaa piispa Björn Vikström.

MIELENOSOITUKSISSA, joissa vastustetaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottamista, käytetään usein isänmaallisia symboleja. Siniristilipuilla, jääkiekkomaajoukkueen paidoilla ja muilla sinivalkoisilla tunnuksilla osanottajat haluavat ilmaista, että he ovat ylpeitä suomalaisuudestaan.

Isänmaallisuus on monessa mielessä hyvä asia, ja maahanmuuton tuntemattomat seuraukset huolestuttavat luonnollisesti monia. Huolestuttavaa kuitenkin on, että isänmaanrakkaudella puolustetaan kansallista itsekkyyttä.”

Piispa on pihalla kuin lumiukko. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku auttaa tänne tulleita omalla työllään ja varoillaan. Auttaminen on sinänsä hienoa, mutta ei niin, että sitä varten otetaan miljarditolkulla julkista velkaa ja leikataan omilta ja jätetään omat vanhukset ja asunnottomat heitteille. Jos yhteiskunta rakennetaan muiden auttamisen varaan, niin kohta ei ole muuta kuin autettavia ja velkaa. Ja maksajat lähtevät muualle, missä verovarat käytetään järkevämmin.

Continue reading

Yhden totuuden maa

Käsittelin jo varsin kattavasti Olli Immosen tekemän Facebook-päivityksen aiheuttaa kohtuutonta mediakohua. Monessa muussa Euroopan maassa ja maailmalla jopa johtavat poliitikot voivat avoimesti kritisoida monikulturalismia, ilman vastaavaa mediakohua. Miksi Suomessa asioista ei voi keskustella järkevästi, vaan tämän aihepiirin asiat menevät aina jomman kumman ääripään jankkaamiseksi ja toista osapuolta demonisoidaan tai jopa tahallisesti tulkitaan väärin?

Moni ulkomaalainen politiikko pitää monikulturalismia täysin epäonnistuneena

Merkel
BBC: Merkel says German multicultural society has failed

BBC: Merkel says German multicultural society has failed:

She said the so-called “multikulti” concept – where people would “live side-by-side” happily – did not work, and immigrants needed to do more to integrate – including learning German.

The comments come amid rising anti-immigration feeling in Germany.

A recent survey suggested more than 30% of people believed the country was “overrun by foreigners”.

She added: “We kidded ourselves a while, we said: ‘They won’t stay, sometime they will be gone’, but this isn’t reality.”
Analysis

“And of course, the approach [to build] a multicultural [society] and to live side-by-side and to enjoy each other… has failed, utterly failed.”

david_cameron
Daily Mail online: Mistake of multiculturalism aided extremists says PM: Report finds politicians’ failure to tackle the hard-line views allowed fanaticism to take root

Daily Mail online: Mistake of multiculturalism aided extremists says PM: Report finds politicians’ failure to tackle the hard-line views allowed fanaticism to take root

Timid politicians with a ‘misplaced’ fear of offending Muslims have allowed Islamist extremism to take root in the institutions of Britain, the Prime Minister warned yesterday.

A task force chaired by David Cameron said the policy of treating different cultures as ‘separate and distinct’ – known as multiculturalism – had been a ‘mistake’.

TheAge: Howard’s way: multiculturalism is out, assimilation is in

Brown, has called for a national “proud-to-be-British” day to celebrate what Britons have in common. He singled out liberty, fairness and responsibility as defining British values. As we all know, only Britain is defined by these values because no other country has discovered them yet.

In France, an MP wants to make teaching the national anthem part of the school curriculum so children learn about liberty, freedom and fraternity. These values being uniquely French, of course.

In Australia, NSW Premier Morris Iemma wants to create “Australian values” units in public primary schools to teach children about Australian values such as respect, responsibility, decency and a fair go, because only Australians are defined by these values.

Given the recent race riots in Britain, France and Australia, it’s interesting that politicians are looking to national values as a cohesive force to unite their citizens who are drawn from different cultures around the world.

In Australia, where celebrating multiculturalism is a national pastime, there’s nothing like nationalism, patriotism or national identity to get politicians excited.

Prime Minister John Howard used his Australia Day speech to tell migrants they were expected to enrich Australia’s national journey with their “loyalty and patriotism”.

He said: “Within limits, all Australians have the right to express their culture and beliefs and to participate in our national life.” He didn’t spell out the limits.

The Telegraph: Nicolas Sarkozy declares multiculturalism had failed

Foreign Affairs: The Failure of Multiculturalism

How did this transformation come about? According to multiculturalism’s critics, Europe has allowed excessive immigration without demanding enough integration—a mismatch that has eroded social cohesion, undermined national identities, and degraded public trust. Multiculturalism’s proponents, on the other hand, counter that the problem is not too much diversity but too much racism.

But the truth about multiculturalism is far more complex than either side will allow, and the debate about it has often devolved into sophistry. Multiculturalism has become a proxy for other social and political issues: immigration, identity, political disenchantment, working-class decline.

Eli muualla maailmassa nationalismi on nousussa ja siellä toivotaan että siirtolaiset sopeutuisivat paremmin kohdemaahan ja oppisivat maan kielen, mutta Suomessa ja Ruotsissa monikulttuurisuus on valtamedian mielestä pelkästään hyvä asia ja johtavien politiikkojen mielestä se on “rikkaus”. Ruotsissa on menty vielä pidemmälle ja vaalien suurin voittaja, maahanmuuttokriittinen Ruotsidemokraatit on kaikkien muiden puolueiden ja Ruotsin valtamedian hylkimä.

87 vs Sverigedemokraterna
Aftonbladetin masinoima kampanja, jossa pyydettiin lukijoita näyttämään kannatuksensa että 87 % ruotsalaista ei äänestänyt ruotsidemokraatteja.

Valittettavasti Suomi on tässäkin asiassa pyrkinyt matkimaan “isoveljeänsä” Ruotsia. Perussuomalaiset ovat jatkuvasti median hampaissa.

Suomessa on vielä toistaiseksi varsin vähän maahanmuuttajia. Vuonna 2013 Suomessa oli 304 279 ulkomailla syntynyttä henkilöä eli alle 6% väestöstä. Vertailun vuoksi Saksassa on noin 20% eli noin 16,3 miljoonaa omaa ulkomaalaistaustan. Pitääkö meidänkin odottaa, että maahanmuuttajien osuus nousee yhtä suureksi ja samalla ongelmat lisääntyvät?

Monikulturalismin kritiikitön ihannointi on haitallista kotoutumisen ja Suomeen integroitumisen kannalta

Monikulturismi tarkoittaa politiikkaa tai “ismiä”, joka pyrkii korostamaan kulttuurillisia erityispiirteitä ja säilyttämään niitä usein hinnalla millä hyvänsä, mieluusti vieläpä niin että yhteiskunta maksaa. Monikulturismi ei kuitenkaan välttämättä päde kotimaan eli Suomen kulttuuriin. Jotkut vaativat jopa suvivirren kieltämistä.

Monikulturismi johtaa yleensä tiiviiden vähemmistöryhmien ja erilaisten etnisten ghettojen syntymiseen. Tässä onkin sopivaa kasvualustaa radikalismille. Vähemmistöryhmät voivat myös keskenään olla eripuraisia.

Osa maahamme saapuvista eri kulttuureista tulevia voi olla omassa maassaan jopa sodassa keskenään. Tiedetään että kristilliset ja islaminuskoiset sotivat jatkuvasti esim. Nigeriassa. On aika naivia ajatella että kun sodan eri osapuolet saapuvat Suomeen, niin luvassa on silkkaa auvoista yhteiseloa.

Boko-Haram-attack-kills-2000-692x360
Fundamentalistisen wahhabilais-islamistisen Boko Haramin tekemä verilöyly Nigeriassa

Suomessa tarjotaan maahanmuuttajille ilmaisen majoituksen ja ruoan lisäksi myös rahaa. Jopa toisesta EU-maasta laittomasti Suomeen tullut voi hakea niin sanottua käteisavusta, jonka suuruus vaihtelee 500-1500 euron välillä. Tämä on omiaan houkuttelemaan maahan sosiaaliturismia, sillä yllä mainittu rahasumma on merkittävä köyhästä EU-maasta tänne matkustavalle.

vastaanottokeskus
Punkalaitumen vastaanottokeskus

Suomessa jopa noin kymmenisen vuotta maassa olleille maahanmuuttajille tarjotaan vielä tulkkipalveluita (tämä on oman käden tietoa, eikä nettihuhu!). Ei varmasti lisää motivaatiota opiskella Suomen kieltä, jos saa ilmaisen tulkkipalvelun ja korkeakoulututkinnonkin voi opiskella ilmaiseksi englannin kielellä.

Monen maahanmuuttajan integroituminen yhteiskuntaan on ollut heikkoa. Tästä seuraa helposti syrjääntymistä ja riski että ko. henkilö liittyisi johonkin ääriryhmään, esimerkiksi terroristijärjestöön kasvaa. Luulisi että olisi enemmistön etu, että kaikilla maahanmuuttajat pyrittäisiin mahdollisimman tehokkaasti sopeuttamaan yhteiskuntaamme. Tärkeintä on oppia Suomen kieli, kulttuuri ja tavat. Maassa maan tavalla, eikä niin että suomalainen sopeutuu jokaisen kulttuurin pikkuoikkuihin tai eriskummallisuuksiin.

Kiitokset Riku Reinikalle inspiraatiosta ja linkeistä.

Alexander Stubbin twiitin sanoja lainaten: Ei mulla muuta.

Sananvapaus, suvaitsevaisuus ja ajatusrikos

Yhdestä pienestä Facebook-päivityksestä alkoi mediasota, joka paljasti yhden suurimman puutteen Suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomessa suvaitaan valtamediassa vain ja ainoastaan yksi ”oikea” mielipide. Jos joku onneton poliitikko ilmaisee ”väärän” mielipiteen, käynnistyvät noitaroviot ja ”paha natsi, rasisti jne” kuoroon liittyvät kaikki kynnelle kykenevät, eritoten yliopistoväki. Silläkään ei ole väliä että viesti on tulkittu tahallisesti tai tahattomasti väärin. Ns. suvaitsevat ihmiset suvaitsevat vain sellaiset ihmiset, joilla on heidän kanssaan yhteensopivia ajatuksia. Ja he tekevät kaikkensa jotta ”väärä” mielipide saataisiin vaiennettua. Poliittikkoja kiinnostaa enemmän toistensa kyttääminen, kuin todellisten ongelmien ratkaisu.

Hieman taustaa

OlliImmonen
Olli Immonen

Olli Immonen on 29-vuotias Perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja Oulusta. Hän on entiseltään ammatiltaan vartija ja on luultavasti omassa työssään aiemmin konkreettisesti kohdannut monikulttuurisuuden. Kenenkään yksittäisen kokemukset eivät tietenkään korreloi koko kansaan tai kansanryhmään, mutta meillä kaikilla pitäisi olla sananvapaus. Immonen kuvailee itseään kansallisliberaaliksi. Hän on selvästi kansallismielinen eli nationalisti, mutta kannattaa liberalistista politiikkaa. Immonen kannattaa ajatusta itsenäisestä kansallisvaltiosta, jossa arvostetaan laajoja yksilönvapauksia ja vastuuta, sananvapautta, demokratiaa, alhaista verotusta, vapaata markkinataloutta ja isänmaallisuutta.

Henry Laasanen on tehnyt hyvän yhteenvedon Immosen kirjoituksista 2009-, mukana paljon lainauksia Immosen aiemmista kirjoituksista, joista ainakin minulle syntyi sellainen kuva että Immosen kanta maahanmuuttoon on hyvin lähellä monia muita poliitikkoja.

Vähemmän tunnettu tosiasia on että Immosen vaimo Fija Immonen (ent. Saarni) on Bosniasta kotoisin oleva maahanmuuttaja. Fija on oikealta nimeltään Lutfija. Hän on aiemmin vaikuttanut vihreissä ja toiminut mm. James Hirvisaaren avustajana. Sitten hän on liittynyt Muutos 2011-puolueeseen. Fijan ajatuksia voi lukea täältä. Jostain kumman syystä valtamedia on vaiennut tästä faktasta, lukuunottamatta Turun sanomia.

Olli Immosen tähänastisen poliitikon suurin virhe oli 25.7.2015 laittaa Facebook-seinälleen seuraava viesti.

” I’m dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.”

26_7_Olli-Immonen-postaus
Kuvaruutuskaappaus Olli Immosen Facebook-päivityksestä 25.7.2015

Viesti on mielestäni kömpelö ja naivin optimistinen, sillä en itse suinkaan usko että nationalistit voittaisivat Suomessa. Hehän ovat selkeä vähemmistö. Median ja ns. “älymystön” silmissä he ovat automaattisesti “natseja”. Minun tulkintani mukaan Immosen FB-päivitys ei ole sodanjulistus, eikä kannusta suoraan väkivaltaan. Politiikot puolueesta riippumatta usein käyttävät taistella-termiä. Se että perussuomalaisen puolueen jäsen suhtautuu nuivasti monikulttuurisuuteen tai sosiaaliperäiseen maahanmuuttoon ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Tämä on linjassa puolueen maahanmuuttopolitiikan kanssa (PDF).

Vihje viestistä herneet nenäänsä vetäneille:
Monikulttuurisuus on väestöllinen tosiasia eli yhteiskunta sisältää esimerkiksi useita eri kieliä, uskontoja ja etnisiä ryhmiä. Tämähän on ollut tilanne Suomessa jo satoja vuosia. Ja tätä tuskin Immonen tai kukaan muu järkevä kiistää.

Multikulturalismi tarkoittaa sitä vastoin kulttuurisen monimuotoisuuden virallista tunnustamista, myönteistä tai vähintään neutraalia suhtautumista tähän monikulttuurisuuteen sekä kielten, kulttuurien ja etnisten identiteettien säilymisen julkista tukemista. Tämä on poliittinen ideologia, jota saa ja mielestäni pitää kritisoida.

Uskon että Olli Immonen tarkoitti englannin kielen sanalla multiculturalism jälkimmäistä.

Åbo Akademin poliittisen tieteen professori Kimmo Grönlund kuitenkin veti tästä Immosen kirjoituksesta herneet nenäänsä ja twiittasi:

Kimmo_Gronlund
Kimmo Grönlundin twiittaus aiheesta 25.7.2015

Minulla ei valitettavasti ole kuvaruutukaappauksia Grönlundin muista asiaan liittyvistä twiittauksista, jossa hän mollaa Olli Immosta ja vaati hänen eroaan. Kimmo Grönlund on ilmeisesti itse sensuroinut ne pois, koska tajusi että ne olivat ylireagointia.

kimmo-gronlund-mtv-uutiset
Professori Kimmo Grönlund esiintyy mielellään poliitikan asiantuntijana.

Tästä alkoi uskomaton mediamyrsky. Nyt on useampi johtaja poliitikko ja ajattelija noussut Immosta ja perussuomalaista puoluetta. On vaadittu Immosen eroa ja että puolueen puheenjohtaja Soini tekisi asialle jotain.

26_7_erkki_tuomioja_postaus
Erkki Tuomioja vertasi Olli Immosen kavereita natseihin ja vaati asiaan puuttumista.

Asioista närkästyminen muotia, koska silloin voi leikkiä uhria

Facebook-virtani on täyttynyt Immosta paheksuvien artikkelien viittauksista. Eritoten on levinnyt tämä kuva:

Immonen_vs_Breivik
Ontuva vertaus: Olli Immonen vs Anders Breivik

Kuvan vertaus on kovin ontuva. Breivik haluaa syrjäyttää monikulturalismia tukevan hallituksen. Immonen haluaa vallan takaisin kansallisille hallituksille, pois kansainvälisiltä suuryrityksiltä ja niitä kannattavilta politiikoilta. Ylipäätänsä muutaman virkkeen vertaileminen ei ole järkevää, vaan kannattaisi tutustua herrojen kirjalliseen tuotantoon syvemmin. Molemmat herrat ovat nationalisteja ja minusta nationalisteillakin pitäisi olla mielipiteenvapaus. Breivik kannattaa väkivaltaista ratkaisua asiaan ( = sotaa & terrorismia), Immonen poliittista ratkaisua. Immonen oli ihan oikeassa että ruma kupla on olemassa, koska nyt niin moni eri tavalla asioista ajatteleva ns. ”suvaitsevainen” veti herneet niin pahasti nenäänsä. ”Suvaitseva” kun ei suvaitse kuin muita samanlaisia suvaitsevia mielipiteitä. Ihmiset saavat perverssiä mielihyvää siitä että jonkun mielipide luokkaa heitä. Siinä saa sitten hetken leikkiä uhria. Tummaihoiset, maahanmuuttajat, homot, lesbot, naiset jne. ovat automaattisesti ja aina mediassa uhreja. Ainoa, joka ei voi olla uhri, muuten kuin hetkellisesti, on valkoinen heteroseksuaali suomalainen mies. Jokainen tuntuu himoitsevan tätä uhripositiota, jotta edes hetken saisi kuulla toisten nyökyttelevän samaa mielipidettä ja tuntea olevansa tärkeä.

Omaa luokkaansa on Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar, joka paheksuu voimakkaasti sitä että perussuomalaiset hyväksyvät todellisuudessa rasistisen ajattelun. Hän kirjoitti: ”Olli Immosen taistelupuheet eivät ole yksinajattelua. Hänen ajattelunsa on kelvannut kyllä tuomaan ääniä perussuomalaisille. Niin kauan kuin perussuomalaiset antavat tällaisten puheiden jatkua, he hyväksyvät todellisuudessa rasistisen ajattelun. Kun suuri puolue antaa tällaisella ajattelulle tilaa, sillä on yhteiskunnalliset vaikutukset. Se tekee vihasta koko ajan hyväksytympää. Se on tuhoisaa Suomelle”

11755924_1045378032140004_3513407436936651147_n
Ozan Yanar pelkää kovasti ajatusrikosta

Hetkinen! Kyseessä on siis ajatusrikos! Ozan Yanarin mielestä kukaan ei saisi edes ajatella hänen mielestään väärällä tavalla. Olen itse harrastanut roolipelejä 15-v asti. Olen roolipelisessioita varten ajatellut paljon sellaisia aiheita, kuten demoneiden manaaminen ja palvonta, murhan suunnittelu ja toteutus (murhamysteeriseikkailut), taistelu vampyyreja vastaan, valtiomahdin syrjäyttäminen ja kapina jne. En usko että ajattelu olisi suinkaan ollut tuhoisaa minulle tai Suomen maalle. Ozan Yanar selvästi haikailee totalitäärisen yhteiskunnan perään eli Orwellin isoveli valvoo, ettet vaan tee ajatusrikosta.

Ozan_Yanar
Lisää Ozan Yanarin vuodatusta. Hänen mukaansa vihamielisyys repii maan halki!

Keskustan Abridahim “Husu” Hussein menee vielä pidemmälle ja sotkee mukaan islaminuskon! Jostain kumman syystä yksikään “suvaitsevainen” ei ole arvostellut tai tuominnut tätä kirjoitusvirheitä sisältävää FB-viestiä, vaikka se on varmasti yhtä provosoiva ja kömpelö kuin alkuperäinen. Viestistä ei myöskään selvästi ilmene oliko se parodia vai ei.

Hussein vaati YLE:n aamu-TV:ssä Immosen eroa, mutta kukaan valtamediassa ei vaadi Husseinin eroa, vaikka hän pisti Facebookkin alla olevan päivityksen:

Abdirahim_Husu_Hussein
Abdirahimin Husu Husseinin FB-päivitys 26.7.2015. Insha’Allah! Toivottavasti kyseessä oli huono parodia!

Suomen maaseudun puolueen (SMP) entinen puheenjohtaja Pekka Vennamo väittää, että Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin tekemän iskun vuosipäivänä. Anders Breivikin tekemien hirmutöiden ajankohta oli 22.7.2011 ja Immonen julkaisi päivityksensä 25.7.2015 eli jos tarkoitus olisi juhlistaa vuosipäivää, niin varmasti päivä olisi osunut paremmin kohdalleen. Leukapartojen vertailu on selvästi epäasiallista, vai haluaisitko sinä olla ihminen, joka tuomitsee toisen leukaparran tai ulkoisen habituksen perusteella? (jotkut voisivat pitää tällaista henkilöä rasistina)

26_7_Pekka Vennamo kommentti Olli Immonen
Pekka Vennamon mukaan: “Immosen teksti on kuin lyhennelmä Breivikin manifestin aatesisällöstä ja vastaus Breivikin haasteeseen käydä taisteluun monikulttuurisuutta vastaan. Immonen ja Breivik ovat silmiinpistävän samannäköisiä ja Immonen on kasvattanut itselleen Breivik-leukaparran. Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin neljä vuotta sitten tekemän terroristi-iskun vuosipäivänä. Onko Immonen Breivik-fani ja hänen seuraajansa?”

Älykkönä tunnettu SDP:n entinen puolusihteeri Mikael Jungner leimaa Immosen tekstistä tykänneet natseiksi ja haluaa päästä heistä eroon:

natsi_jungner2
Mikael Jungnerilla on oikeus valita Facebook-kaverinsa. Olli Immosen päivityksestä tykänneet eivät enää kuulu joukkoon.

Valtamedian yksipuolisuus

Pieni FB-päivitys on kasvanut mediassa aivan järjettömiin mittoihin. Se vain kertoo siitä että Suomen median mielipiteet ovat kovin yksioikoisesti kallellaan kohti niitä arvoja, joissa mieluummin puolustetaan kansainvälisiä megakorporaatiota ja heille vain lisää valtaa, mutta vihataan tunteenomaisella järjettömyydellä ja fanaattisen uskovaisen vimmalla kaikkea mahdollista, joka edes haiskahtaa rasismilta tai nationalismilta tai kritisoisi heidän ihannoimaansa hedonistista individualismia (“mulle ja mun tykkäämille etupiirille lisää”) ja mukamas hyväntekeväisyyttä (“otetaan parin miljardin köyhän joukosta tänne pari tuhatta sosiaaliturvalla elävää avun tarvitsijaa, niin sitten meillä on hyvä olo”). Se, että joku sattuisi omamaan nationalistisen mielipiteen on rikoksista pahin. Tapanilan joukkoraiskaustapauksessa jopa osittain säälittiin tekijöitä (joutuivat pojankoltiaiset pahan mediahöykytyksen uhriksi).

Jos joku median edustaja tai sosiaalisessa mediassa Immosesta tuohtunut olisi edes vaivautunut lukemaan Olli Immosen kirjoituksia. Monet niistä ovat varsin järkeviä ja niissä vastustetaan monikulturalismin lisäksi, valtion lisävelkaantumista, ylisuurta hallintoa, euro-rahaliittoa, monikansallisten yhtiöden vallan lisääntymistä ja puhutaan siitä, kuinka velka toimii ikävänä isäntänä ja orjuuttaa velallisen. On selvä, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut valtaosin epäonnistunutta. Ja siitä on seurannut maallemme lisäkuluja ja tietyntyyppinen rikollisuus on kasvanut niin täällä kuin Ruotsissa. En tiedä montako sataa taistelijaa täytyy tästä maasta vielä lähteä ISIS-järjestön tai vastaavan riveihin ja palata sitten ”sotasankarina” Suomeen nauttimaan sosiaaliturvan hedelmistä ja suvaitsevaiston loputtomasta ymmärtämisestä ja paapomisesta.

Ymmärrän että jotkut pelkäävät että kansallismieliset mielipiteet johtaisivat samaan tilanteeseen kun Hitlerin ja natsipuolueen valtaannousu Saksassa 1930-luvulla teki. Jostain käsittämättömästä syystä aivan samat suvaitsevat, jotka ovat niin kovasti huolissaan Olli Immosista, eivät edes loksauta korvaansa Ukrainassa vapaasti temmeltäviin ihan oikeisiin uusnatseihin esim. Oikea Sektori, jolla on Itä-Ukrainan konfliktissa mukana ihan oma vapaaehtoispataljoonansa, jonka on sanottu syyllistyneen useisiin vakaviin sotarikoksiin (varmuudella sodan molemmat osapuolet ovat syyllistyneet useisiin rikoksiin). On vahvaa näyttöä että järjestö oli Odessan tuhopolton takana, jossa menehtyi 42 ihmistä. Fasistithan eivät tunnetusti ole ennenkään tykänneet kommunisteista. Suomen tiedotusvälineet ovat olleet todella kummallisen hiljaa Ukrainan äärioikeistosta ja väitetään jopa ettei sellaista ole.

s0sR7dL
Ukrainalainen poliitikko Oleh Tyahnybok, joka on Svovodan eli entisen Ukrainan kansallissosialistisen puolueen puheenjohtaja. Euromaidanin jälkeen valtaan nousi uusi hallitus, jolla Svobodalla oli 3 ministeriä 12:sta.
Mob_in_Ukraine
Ukranalaista äärioikeistoa. Näitä kuvia Hesari, YLE, Iltalehti tai Iltasanomat eivät mielellään näytä!

Valtanmedian tyyli on nykyään se, ettei taustoja tutkita, vaan artikkelit tehdään copy-paste-menetelmällä toistaen papukaijamaisesti sitä samaan mitä muutkin valtamedian artikkelit sanovat. Kun valheen toistaa tarpeeksi monta kertaa, niin se muuttuu enemmistön silmissä totuudeksi. Ja sitä vihataan, joka kertoo totuuden.

Most_people_dont_want_the_truth
Suurin osa ihmisistä ei halua kuulla totuutta. He vain haluvat jatkuvaa varmistusta siitä, että se mihin he uskovat on totuus.

Ihan pieni googletus olisi paljastanut että professori Kimmo Grönholm ei täysin objektiivinen ja hänellä on selvästi enemmän tai vähemmän oma lehmä ojassa. Lainaus vanhasta Helsingin Sanomien artikkelista:

“Grönlund on sitä mieltä, että siirtolaisuudessa on Suomen ruotsinkielisyyden mahdollisuus. Kotouttamista suuntaamalla siten, että suurempi osa oppisi ruotsin kielen suomen sijaan”

“Järkiargumenttien lisäksi voi Grönlundin mukaan käyttää tunteisiin vetoavia empaattisia keinoja, kuten eläviä esimerkkejä Pohjanmaalta ja saaristosta, jossa täysin ummikkoruotsalainen ei voi saada hoitoa, jos hoitohenkilökunta ei osaa sanaakaan ruotsia.”

Eli siis toisten tunteita pitää manipuloida oman eturyhmänsä valta-aseman säilyttämiseksi. Tuntuu siltä että tässä maassa ei ole laisinkaan todellista itsenäisesti ajattelevien rehellisten ihmisten ryhmää. Korkeimmin koulutetut ihmiset useimmiten käyttäytyvät kuten kiihkouskovaiset fanaatikot tai sitten he ovat muuten vain tietoisesti epärehellisiä. Dogma, oma sosiaalinen viitekehys ja valtamedia kertoo mikä on ”totuus”..

Suomen poliitikot keskittyvät toistensa kyttäämiseen, eivät todellisten ongelmien ratkaisuun

destruction_by_government
“Elämämme maassa jossa lääkärit tuhoavat terveyden, lakimiehet oikeuden, yliopistot tiedon, media informaation, uskonto moraalin ja pankit talouden” – Chris Hedges

Sen sijaan että poliitikot keskittyisivät oikeiden ongelmien ratkaisemiin, he valitsevat sen helpoimman ja yhteiskunnan kannalta hyödyttömimmän vaihtoehdon eli keskittyvät toisten politiikkojen kyttäämiseen. On paljon vaivattomampaa vahtia toisten sanomisia, ilkkua ja kovasti paheksua. Ehkä tällä voitetaan taas pari ääntä lisää seuraavissa vaaleissa ja ainakin uskottavuus valtamedian silmissä nousi. Suomessa on paljon oikeita isoja ongelmia esim.

  • Noin 9 miljardin vuosittainen julkisen talouden alijäämä
  • Kiihtyvä velkaantuminen ja muidenkin maiden velkojen takaaminen
  • Kohta tyhjänä ammottava valtion kassa
  • Jatkuva YT-rumba ja kasvava massatyöttömyys
  • Toimimattomat työmarkkinat, toisin sanoen ihmisten ei ole usein kannattavaa ottaa vastaan varsinkaan matalapalkkaista osa-aikaista työtä
  • Yrittäjän sosiaaliturva on todella surkealla tasolla verrattuna kotona kattoon syljeksivään

Näihin ongelmiin en ole kuullut yhdeltäkään johtavalta poliitikolta yhtään järkevää ratkaisua. Eli taitaa olla turhaa porukkaa koko sakki hallituksesta eduskuntaan?

alexander_stubb_tweet
Valtionvarainministeri Alexander Stubbin kommentti aiheeseen. Oikeista asiosta puhuminen on hänellekin vaikeaa.

Loppukirjoitus

Niille jotka aikovat syyttää minua rasistiksi tai monikulturalismin sokeaksi vihaajaksi tms. tiedoksi: Olen matkustanut laajasti ympäri maailman. Omassa kodissani käytetään 4 eri kieltä ja se on 3 eri kulttuurin sulatusuuni. Tuskin kukaan järkevä ihminen vaatisi että Suomessa on vain yksi kulttuuri tai vain yhtä etnistä taustaa olevia ihmisiä. Multikulturalismi sen sijaan on poliittinen ideologia, jota on ihan asiallista kritisoida, niin kuin teenkin seuraavassa blogiartikelissani Yhden totuuden maa. Artikkelini osoittaa että muissa maissa jopa johtavat politiikot kuten Merkel, Cameron, Howard ja Sarkozy voivat voimakkaasti kritisoida multukultikulturalismia nostamatta samanlaista mediamyrskyä kuin Suomessa.

Maahanmuuttokeskustelussa on täysin hedelmätöntä niputtaa yhteen työperäinen maahanmuutto (joka pääosin hyödyttää Suomea) ja sosiaaliperustainen maahanmuutto (joka on Länsi-Euroopalle kasvava taakka). Ihmisryhmien välillä on eroja, mutta niin kuin kaikessa, kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Jostain kumman syystä mediassa suomalaista valkoista miestä saa haukkua väkivaltaan taipuvaiseksi, tyhmäksi jne. mutta auta armias jos sanot samaa naisista tai johonkin vähemmistöön kuuluvasta.

Fiksu ihminen tutustuu eri kulttuureihin joko matkailun, työn, lukemisen tai suoran kanssakäymisen kautta. Fiksu ihminen omaksuu eri kulttuureista parhaat piirteet ja jättää toteuttamatta ne kaikkein tyhmimmät. Ei jokaisen suomalaisen aikuisen ole pakko kokea krapulaa (itseltä se on vielä kokematta) tai katsoa joka sunnuntai sitä kun isot miehet ajavat tosissaan kilparataa ympäri. Mutta meillä kaikilla, myös suomalaisilla, tulee olla oikeus olla ylpeä omasta kulttuurista ja myöskin olla oikeus vaalia sitä.

Meillä tulee olla oikeus ilmaista mielipiteemme, olisi se miten kovasti sinua tai minua ärsyttävä. Ei ole kansakunnan edun mukaista, että todelliset ongelmat unohdetaan ja käytetään liikaa aikaa yksittäisen väärintulkitun Facebook-päivityksen vatvomiseen.